Nolo loppu - Neljäs sija

Olimme seilanneet liki kolme viikkoa ja viimeiset päivät koettelivat meitä henkisesti. Riittävää tietoa säätilasta ei ollut saatavissa, kun Iridiumissa ei ollut riittävästi puheaikaa.  Emme voineet tilata sääennustetta.  Pläkässä ajoimme koneella, sillä uskoimme muidenkin joutuneen samaan tilanteeseen, itse asiassa toivoimme pohjoisessa olevien joutuneen pidempään pläkäään.

Viimeisen päivä iltavahdissa Kalle kävi herättämässä Jussin kun lähestyimme Karibian saaria.  Hetken herpaantuminen tässä vaihdossa vei tähystäjältä sen ensihavainnon ja kummipoika pääsi sanomaan legendaariset sanat: Maata näkyvissä. Ensin oli tullut näkyviin Martinique ja hetken päästä maalisaaremme Saint Lucia. Olimme maalista 30 mailin päässä ja arvioitu saapumisemme saaren kärkeen oli 0030.

Ajoimme kohti Saint Lucian pohjoiskärkeä ja kiersimme saaren kärjessä olevan korkean Pigonin pikkusaaren. Pimeä vaikeutti tässä vaiheessa sekä navigointia, että maalilinjan löytämistä. Meillä oli käytettävissämme koordinaatit, mutta niitä ei käytetty Kallen pyynnöistä huolimatta. Arkin järjestäjällä oli toivomus, että veneet ylittävät maalilinjan purjeet ylähäällä valokuvasta varten.  Nostimme ison ja avasimme genuan turhankin aikaisin ja jouduimme tekemään pari vendaa etsiessämme tuota epämääräistä maalilinjaa. Anssi saatiin hereille juuri ennen maalilinjan ylittämistä ja valokuvaaja sai meistä "edustavat otokset".

08ti12 2011 04:23:03 Rodney Bay Saint Lucia             3040 nM, seilausaika 17vrk 15 h 23 min

Laskimme purjeet kukkojen kiekuessa rannalla kilpaa. Täkäläinen kanaherra kiekuu kukurukukuu. Löysimme sisään menoväylän punaisen ja vihreän, täällä ne ovat toisinpäin kuin meillä, kulkua suuntaan nähden, vihreät jäävät vasemmalle jne.

Järjestäjän kumivene tuli vastaan ja vahvisti vhf:llä saamamme tiedon laituripaikasta. C22 oli paikkamme. Ajoimme väsymystilassa ja jännityksen lauettua e ja d laitureiden väliin. Peruutimme pois ja löysimme keltapaitaisen järjestäjän, joka johdatti meidät oikeaan paikkaan sormiponttonilaituriin.

Heti kun olimme saaneet Lucky Ladyn kiinni, oli juhlava vastaanottokomitean tervetuliaistilaisuus. Tästä Kalle oli saanut jo kotitiedottajalta vinkin ja saimme rommipunchit, oluet ja hedelmäkorin varustettuna paikallisella rommipullolla, olimmehan tulleet varsinaiseen rommiparatiisiin. Lyhyt aluksen selvittely ja aamuinen rommi- ja olutjuonti pääsi alkuun. Olimme ylittäneet Atlantin arvioitua aikaa yli kolme päivää nopeammin. Vikkelimmät kiiruhtivat suihkuun pesemään Atlantin suolat ja aurinkoöljyt pois iholta ja hiuksista. Kippari täytti saapumislomakkeen Las Palmasista hankittuja munia myöten, kiirehän siinä tuli kun oli vain tunti aikaa täyttää melkoinen määrä, joidenkin mielestä turhaakin, tietoa (tilastoihin menevää).

Aamu vaihtui päiväksi eikä romminhuuruinen mieli helpolla saanut lepoa kun maa poltti jalkojen alla ja onnittelijoita kävi laiturilla. Kävimme ottamassa aamupäivällä alkumatkan pahimman kilpailijamme Dantesin vastaan. Oli loistavaa nähdä, miten ennen näkemättömistä kisailijoista oli tullut kaukokavereita, mahtava tunne, vaikka tiesimmekin kärsivämme isolle joutsenelle (Swan 48) tappion.

Muutamien tuntien ryyppäämisen jälkeen melkein kaikki rauhoittuivat edes hetkeksi. Kalle ja Jussi pesivät täkin ja menimme nukkumaan. Kippari huolsi venettä kuntoon. Olimme seilanneet kilpaa yli valtameren ja näin emme löytäneet suurempaa huoltovaihdetta, oli juhlan aika.

Puolitoista viikkoa kului nopeasti paikalliseen elämänmenoon ja muutamiin lähisaariin tutustuen. Rannalla käytiin useampaan otteeseen, lähes joka ilta, läpi kisan vaiheita muiden suomalaisten kanssa. Oli mukana välillä ulkomaalaisiakin ARC –osallistujia. Tuntuu että useita uusia ystävyyksiä tuli sidottua tuon lyhyen Karibian vierailun aikana. Hieman vihertävä on väri kun lähes jokainen näistä uusista tuttavuuksista jäi vielä ainakin puoleksi vuodeksi Karibialle ennen Eurooppaan paluuta. Toivottavasti tapaamme kuitenkin kun reittimme ovat taas samoilla vesillä.

Päivää ennen palkintojen jakoa ARC järjestäjä oli käynyt kertomassa että meitäkin odotettiin palkintojenjakoon. Vieläkään ei ollut selvää mille sijalle he olivat meidät arponeet. Menimme sonnustautuneina valkoisiin ARC Lucky Lady- paitoihin juhlavaan ja pitkään ( lue pitkävetiseen ) tilaisuuteen, jossa palkittiin joka luokasta ensin sijat neljä- kaksi ja ruokahetken jälkeen britit erilisin kunniapalkinnoin sekä luokkavoittajat. Saimme luokkamme nelosina yhden plaketin, joka kiinnitettiin luonnollisesti veneen kajuuttaan.  

Järjestys luokassamme F:  1. Dantes ( Swan 48)  2. Piiparin Symposium (Swan 44MK1 ) 3. Fri Flyt (Hanse 38) ja 4. Lucky Lady (Dufour 385)

Hävisimme kisan selvästikin spinnun repeytymiseen kahdeksantena päivänä, siihen saakka olimme tavoittaneet muut ja siirtymässä luokkamme kärkeen, ollen kokonaiskilpailun 7. Vaikka seilasimme jatkossa kahdella keulapurjeella, jossakin vaiheessa jopa ilman isoa emme mahtaneet mitään suuremmille veneille. Mahdollisuuksiamme olisi luonnollisesti huomattavasti lisännyt, jos veneessä olisi ollut plotteri, jotta olisimme voineet ajaa vmgtä ja välttää näin ylimääräiset mailit matkallamme. Piiparit seilasivat 200 mailia vähemmän. Lisäksi tiiviimpi säätietojen seuraaminen ei todennäköisesti olisi johtanut meitä noin etelään.

Paljon olemme käyneet jälkikäteen myös keskusteluja siitä, kuinka olisimme saaneet veneeseen vieläkin enemmän vauhtia. Kallen mielestä vene kulki aivan liian peräpainoisena ja veti valtavaa vesimassaa perässään, jopa vähemmin purjein oikeassa asennossa olisimme saavuttaneet solmun lisävauhtia. Nyt vene kaivautui jopa spinnulla yhä syvemmälle veteen. Lucky Lady ei kulkenut maksimivauhtiaan, joka olisi saatu siirtämällä toistasataa kiloa takaa keulaan tai keskiveneeseen, joka tapauksessa pois perästä. Saati sitten, jos veneessä ei olisi ollut kaikenmaailman työkaluja. No emme olleet kisaryhmässä vaan kruisailemassa. Seilasimme kuitenkin ainakin ensimmäisen viikon täysillä kisaa ja teimme sen jälkeen mitä tehtävissä oli.

Tyytyväisiä pitää olla kuitenkin siihen, että 38 jalkaisella veneellä taitoimme 3040 merimailin matkan 17 vuorokaudessa ja 15 tunnissa mikä tarkoittaa keskinopeutena lähes 7,2 solmua, minusta se on hyvä suoritus! Kukaan olisi koskaan uskonutkaan jos olisimme ylittäneet Atlantin valtameren yli veneen runkonopeudella (n.7,5 solmua). Tämä tosin olisi ollut mahdollista jos spinnu olisi kestänyt loppuun saakka.

Kiitämme kaikkia tähänastisia lukijoitamme mielenkiinnosta. Tarina jatkuu mutta miehet tarinan takana vaihtuvat, ainakin osaksi!

 JussiK, KalleS, AnssiR ja Kippari SeppoP